Lumo Energia

Lumo Energia Kansallisen Liigan yhteistyökumppaniksi

Lumo Energia Kansallisen Liigan yhteistyökumppaniksi

Lumo Energia aloittaa yhteistyön jalkapallon naisten pääsarjan Kansallisen Liigan kanssa ja on tulevalla kaudella näkyvästi mukana Liigan toiminnassa. Palloliiton hallinnoimassa sarjassa pelaa 10 Suomen parasta naisten jalkapallojoukkuetta.

Kansallisen Liigan toiminta perustuu vahvalle arvopohjalle. Arvojen ympärille rakentuu myös Lumon ja Kansallinen Liigan välinen yhteistyö. Tasa-arvo ja kestävä kehitys ovat keskeinen osa molempien toimintaa.

– Olen iloinen, että saimme kotimaisen Lumo Energian mukaamme Kansallisen Liigan kumppaniksi. Yhteisen arvopohjan ja vastuullisuuden lisäksi meitä yhdistää tahto kasvaa ja kehittyä. On hienoa lähteä työskentelemään yhdessä, Palloliiton kehityspäällikkö Heidi Pihlaja kommentoi.

Jalkapallon suosio Suomessa on kasvanut entisestään muutaman edellisen vuoden aikana. Lumolla nähdään erityisen suuri potentiaali juuri naisten jalkapallossa.

– Tasa-arvo on meille toiminnassamme keskeinen arvo, joten olemme innoissamme päästessämme mukaan yhteistyöhön juuri naisten huippujalkapallon pariin, sanoo Lumo Energian toimitusjohtaja Otto Savasti.

Lumo Energia haluaa kumppanuudella tukea myös yhteistä hyvää, ja yksi yhteistyön tavoitteista on tukea vähävaraisten lasten ja nuorten liikkumista. Kevään aikana lanseerataan kampanjakoodi, jonka käytöstä Lumo lahjoittaa rahaa nuorten urheiluharrastuksen tukemiseen Jalkapallo-Säätiön kautta.

– Näinä aikoina ihmisten välinen välittäminen ja huolenpito on tärkeää. Siksi on hienoa, että tämän kumppanuuden kautta voidaan tehdä myös hyvää ja luoda yhdenvertaisia harrastusmahdollisuuksia perheen tulotasosta riippumatta, Pihlaja päättää.

Sähköä aina ajan­tasaiseen hintaan

Ota ohjat omiin käsiin ja käytä sähköä silloin, kun se on halvinta. Tuntispot-sopimuksessa hinta vaihtelee tunneittain Nord Pool -sähköpörssin hintojen mukaisesti.

  • Muuttuva kWh-hinta + marginaali 1,25 snt/kWh
  • Perusmaksu 0 €
Lisää artikkeleita

Arvostamme asiakkaitamme ja siksi erotumme ensiluokkaisella ja tehokkaalla asiakaspalvelulla. Ota meihin yhteyttä, jos kaipaat apua sopimuksen teossa, palvelun käyttöönotossa tai vain haluat uuden, paremman sähkösopimuksen.

Usein kysytyt kysymykset

Asiakaspalvelun aukioloajat: arkisin klo 9–18.

Aukioloaikojen ulkopuolella lähetä tiedustelusi sähköpostilla osoitteeseen [email protected].

Asiakaspalvelun palvelupuhelimen hinnasto: paikallisverkkomaksu

Arkisin ma-pe klo 9-18
09 4272 0444
Sähköpostitse
[email protected]
Löydät myös vastauksia usein kysytyt kysymykset sivulta.