Sähkön kulutus kohti ennätyslukemia, Fingrid lupaa että toimitukset pelaavat

Sähkön kulutus kohti ennätyslukemia, Fingrid lupaa että toimitukset pelaavat

Maaliskuusta ennustetaan vuoden kylmintä ja sähkömarkkinoilla se tarkoittaa kulutuksen nousua kohti kaikkien aikojen ennätyksiä.

Kylmien talvipäivien kulutuspiikeissä on nähty selkeää kasvua jo vuosien ajan, selviää Energiaviraston tuoreesta raportista. Tuotantohuippu on ollut samalla tasaisessa laskussa. Ve­si­voi­man tuo­tan­to hi­das­tuu vir­taus­ten las­kies­sa ja ve­sis­tö­jen jää­tyes­sä. Tuulivoimalat seisovat tyynessä pakkaskelissä, samalla kun lämmityksen myötä kulutus on kovimmillaan.

Kantaverkossa on kolminkertainen varajärjestelmä. Ensin otetaan käyttöön kaikki kapasiteetti sähköverkosta, ennen varavoimaloiden käynnistämistä. Vasta viimeisenä keinona turvaudutaan sähkönkäytön rajoittamiseen, lupaa Fingridin suunnittelupäällikkö Timo Kaukonen Ylen uutisille.

Kysynnän ja tarjonnan suhde vaikuttaa myös sähkön hintaan. Kun hinta on korkealla, suora hyöty kuluttajille syntyy määräaikaisesta sähkösopimuksesta kauppiaan hankkiessa kallista sähköä asiakkailleen. Hintapiikit ovat kuitenkin lyhyitä ja harvinaisia. “Pörssihintaisen sähkösopimuksen kanssa kylmän kauden sähkölasku voi tuntua kovalta, mutta vuositasolla muuttuva hinta on todennäköisesti silti edullisin vaihtoehto”, perustelee Lumo Energian Samuli Melanko.

Lue Ylen uutinen: Hyytävää keliä luvassa – Rikkoutuuko sähkönkulutuksen tämän talven ennätys?

Energiaviraston Sähkömarkkinakatsaus 2017 kertoo markkinoista ja kehityksestä.

Sähkön hintakehityksen tilastoista voit lukea tästä artikkelista: https://www.lumoenergia.fi/artikkelit/siperian-kylmat-virtaukset-saapuvat-sahkon-hinta-korkeammalla-kuin-vuosiin/

Seuraa unelmiasi, älä hintoja

Kuuden kuukauden määräaikainen sopimus erittäin edullisesti, vaikka heti.

  • Kiinteä kilowattituntihinta 4,38 snt/kWh
  • Ei perusmaksua
  • Ei pitkää sitoutumista

Artikkelit

Asiakaspalvelu

Arvostamme asiakkaitamme ja siksi erotumme ensiluokkaisella ja tehokkaalla asiakaspalvelulla. Ota meihin yhteyttä, jos kaipaat apua sopimuksen teossa, palvelun käyttöönotossa tai vain haluat uuden, paremman sähkösopimuksen.

Usein kysytyt kysymykset

Asiakaspalvelun aukioloajat: arkisin klo 9–18.

Aukioloaikojen ulkopuolella lähetä tiedustelusi sähköpostilla osoitteeseen [email protected].

Asiakaspalvelun palvelupuhelimen hinnasto: paikallisverkkomaksu

09 4272 0444 [email protected]